maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kausi 2012

Kauden suunnitelmissa on keskittyä kilpailemisen sijasta enemmän oman ajamisen kehittämiseen. Muutaman kisan tulen kuitenkin tänäkin vuonna ajamaan. Toivottavasti paremmalla menestyksellä kuin viime kesänä. Maaliin pääsykin kiinnostaisi, edellisen kerran se onnistui 1.8.2010. Suunnitelmissa on toistaiseksi yksi tai kaksi jokkis kisaa, endurance ja Mp-Tuen kerhokisa. Mopoendurancea unohtamatta. Kisojen tarkoituksena lähinnä kokeilla miltä kisatouhu maistuu seuraavaa vuotta silmällä pitäen ja käydä kokeilemassa Räyskälässä ajamista.

Edellinen kausi katkesi enemmän tai vähemmän heti alkuunsa Botnian kisan kaatumiseen ja siitä saatuun olkapäävammaan. Vamman paranemisessa täyteen kuntoisuuteen meni reilu puoli vuotta. Nyt kuitenkin on paikat taas kunnossa ja pitäisi kestää täysipainoista ajamista. Ajamisen henkinen puoli onkin isompi kysymysmerkki ja selviää vasta radalla. Henkiseen puoleen auttanee vain ajaminen ja positiiviset kokemukset lajin parissa.

Kausi ajetaan syksyllä hankitulla Yamaha R1 -07 kalustolla. Pyörä on ihan eri tasoa kuin millä viime kausi aloitettiin ja nyt saa tosissaan hakea kuskista taitoja pyörän potentiaalin hyödyntämiseen. Keväällä tuli pyörään tilattua RaceDAC tiedonkeruu alustapotikoiden ja jarrupaineanturin kera. Aiemmasta kokemuksesta on tiedossa ettei omiin luuloihin pyörän päällä toimimisesta voi kummemmin luottaa, niin tämän avulla olisi tarkoitus nähdä mitä oikeasti tekee. Se onkin sitten vielä eri juttu mitä siellä pitäisi tehdä.

Kausi tuli jo avattua Wehnän teorialuennolla 14.4. Teoria oli mielestäni hyvä paketti ja rahoille sai vastinetta. Mitään mullistavaa uutta tietoutta päivästä ei tullut, mutta monia pieniä asioita joita ei ole ennen tullut ajatelleeksi. Samalla sai myös vahvistusta omille kokemuksille toimivista asioista ja sitä myöten lisää itseluottamusta omaan tekemiseen. Päivää voi suositella kaikille ajamisen teoriasta kiinnostuneille.

Ajokauden avaus oli tarkoitus suorittaa lauantaina 21.4. järjestetyssä Alastaron mopoendurancessa. Valitettavasti mopon osien saapuminen vasta edeltävänä torstaina jätti pyörän rakentamisen niin viime tippaan ettei kisaa päästy ajamaan. Nyt pitää vaan saada mopo hyvään iskuun ja hakea toisenlaisia kokemuksia loppukauden kisoista. Jos ei laji ole vielä tuttu, niin tietoa löytyy http://www.mopoendurance.com

Kilpakalustona mopoendurancessa toimii Derbi senda vuodelta 2003, johon on laitettu mm. Metrakitin sylinteri ja kampiakseli, kisasähköt, Mikunin kaasari ja Bitubon takaiskari. Kaikki ylimääräinen on moposta purettu pois ja loput osat on huollettu. Vielä kun tuolla pääsisi ajamaankin.

Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus avata kausi Yamahalla JMU:n leirillä Kemoralla. Ajaminen lienee taas yhtä vaikeaa kuin viime keväänäkin. Kevät alkaa viime vuotiseen tapaan varsin tiukalla setillä ratapäiviä. Kemoran jälkeen on parina viikonloppuna ohjelmassa Alastaron kiertämistä ja sitten taas Kemoraa ennen seuraavaa vapaata viikonloppua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti