tiistai 19. heinäkuuta 2011

Kisaraportti Kemora 1.-2.7.2011 ja kauden päätös

Vetelin kisoihin lähdin hakemaan tuntumaa Botnian kaadon jäljiltä. Kisaan ei mitään varsinaisia tuloksellisia tavoitteita ollut, kunhan nyt selvästi A-lähdön puolelle selviäisi. Kaadon jälkeen en ollut juuri ajamaan kyennyt joten omaa kuntoa ja uutta pyörää piti päästä testaamaan ennen kisoja. Niimpä reissuun lähdettiinkin jo torstai aamuna, jolloin sain ajella rauhassa torstain ja perjantain treenit ennen lauantain aika-ajoja ja sunnuntain kisaa.

Pyörä tuntui heti hyvältä ja pienten säätömuutosten myötä pystyin ajamaan rennolla ajolla helposti oman ennätykseni tuntumaan. Koska olkapäätäni en halunnut rasittaa ennen kisaa meni treenit pehmeästi jarrutellen ja avauksissakin säästellen. Aika-ajossa sitten oli mukana vähän enemmän yritystä, mutta heikon ajotuntuman vuoksi myös virheiden määrä kasvoi merkittävästi vauhdin mukana. Mitään varsinaisia tilanteita ei ajossa ollut, mutta ajaminen ei vain tuntunut hyvältä. Aika-ajossa sain kuitenkin ajettua kuudenteen lähtöruutuun oikeuttavan ajan 1:13.604. Arvelin että sopivan nopeassa seurassa olisi 1:12 alkuinen aika mahdollista, jos vain olkapää kestäisi ajamista. Toisen aika-ajon jätin tarkoituksella väliin olkapään säästämiseksi. Kun suurin osa muustakin kärkiporukasta teki samoin ei lähtöruutuni kisaan muuttunut. Loppu päivä menikin renkaita vaihtaessa ja muiden ajamista seuraillessa.

Sunnuntaiaamusta oli ohjelmassa warm up, johon lähdin tarkoituksena tehdä yksi lähtöharjoitus. Alunperin oli ajatuksena käydä ajamassa vain pari kierrosta lopussa, mutta oman hätäilyn vuoksi menin radalle turhan aikaisin ja jouduin köröttelemään kokonaiset 10 kierrosta ennen ruutulippua. Näiden kierrosten aikana hain lähinnä tuntumaa aika-ajossa huonolta tuntuneisiin radan osiin.

Itse kisaan lähdin ajatuksena ohittaa muutama kuljettaja lähdössä ja hakea paikkaa kärkiryhmässä tai sen takana muiden vauhdista riippuen. Ajatuksena seurailla mitä muut tekee ja ajella riskejä vältellen varmasti maaliin. Jos oma kunto antaisi myöten olisi viimeisillä viidellä kierroksella voinut yrittää parannella omaa sijoitusta, mutta aiemmin en ollut valmis puristamaan vaan halusin varmistaa olkapään kestämisen loppuun asti. Lähtö ei onnistunut mitenkään erityisen hyvin, mutta onnistuin kuitenkin nousemaan viidennelle sijalle. Edellä ajanut Hannu Vuorinen tuntui ajavan mutkat varsin rauhallisesti, mutta avauksissa en päässyt riittävän lähelle yrittääkseni ohitusta. Hain kuitenkin rauhassa varmaa ohituspaikkaa ja mielessä oli ohittaa kolmosmutkan jarruun. Kaikki kuitenkin muuttui toisella kierroksella kakkosmutkassa tapahtuneen yhteentörmäyksen ja siitä seuranneen ulosajoni vuoksi. Törmäys nosti mutkassa pyöräni pystyyn ja ajauduin ulos radalta. Turva-alueella sain vauhtia kuitenkin jarruteltua reippasti pois ennen kaatoa. Suurempia vammoja ei pahan näköisestä kaadosta huolimatta tullut. Pyörä meni kyllä aika ruman näköiseksi ja mielessä pyöri koko homman mielekkyys.

Mitä viikonlopusta sitten jäi käteen. Pyörä toimi hienosti ja sillä olisi helpohkoa ajaa vielä paljon kovempaa. Satulaan ja tankkiin kaipasin enemmän pitoa. Tämän ongelman hoitamiseen oli jo tarvikkeet tilattuna, mutteivät ehtineet kisaan mukaan. Rikkinäinen pyörä, vaurioituneita ajovarusteita ja mielessä pyörivät ajatukset koko lajin mielekkyydestä. Itse yrittää ajella varovaisesti ja hakea tuntumaa, niin epäonnekseni silti kävi niin kuin kävi. Botnian kaato ei ottanut juuri missään vaiheessa päähän, mutta tämän kertainen kyllä syö miestä. Viikonloppu oli ollut muutenkin henkisesti raskas reilua viikkoa aikaisemmin tapahtuneen ystäväni poismenon vuoksi eikä tämä tapaus ja sen jälkiselvittelyt kyllä yhtään oloa ole parantaneet.

Jatko on toistaiseksi auki. Kaatokassa on jo käytetty eikä nykyisessä kunnossa kiinnosta lähteä enää kaatumaan. Seuraavaksi ainakin parannellaan nykyiset vaivat ja laitellaan pyörää kuntoon sitten kun siihen on mahdollisuuksia. Alunperin oli suunnitelmissa ajaa Moottoripyöräilyn tuki ry:n järjestämässä kerhokilpailussa ja kauden lopuissa jokkis kisoissa. Nyt ainakin kerhokilpailu ja Kemoran jokkis jää väliin. Seuraava kiinnostava kilpailu olisi Räyskälässä 20.-21.8. johon voisi yrittää osallistua. Räyskälässä ajaminen kiinnostaa koska siellä ei pääse kilpailujen ulkopuolella ajamaan. Ennen kisaa pitäisi kuitenkin saada vammat paranneltua ja pyörä kuntoon. Lisäksi vähän treeniäkin pitäisi olla alla että jaksaisi ajaa kunnolla.

Edellä oleva teksti makasi julkaisematta aika pitkään ja tilanne on nyt (19.7.) jo hieman muuttunut. Kilpailemiseen ei tällä hetkellä ole kiinnostusta enkä aio lähteä ajamaan ennen kuin vammat ovat kunnolla parantuneet, joten kausi 2011 on minun osaltani kilpailtu. Pyörän ja ajokamat omistaa nykyään vakuutusyhtiö eikä uuden kilpurin hommaamiseen ole isompaa kiirettä. Katsellaan nyt mihin suuntaan mieli näyttää. Ensi kaudella tähtäin tulee olemaan joko B-luokassa menestymisessä tai sitten jää koko kilpaileminen pois. Jonkun kerran tulen vielä radalla varmasti vierailemaan, mutten tiedä koska tai millä kalustolla.

Kiitos tukijoille ja kannustajille. Kaudella tuli koettua paljon, iso osa kokemuksista vain oli valitettavan synkkiä.

Blogiin tulen lisäämään kuvia ja muuta tietoa vuoden mittaan omista ja muiden tekemisistä. Seuraavaksi olisi tarkoitus mennä 21.7. Alastaroon endurancea seuraamaan.